Talkoovelvoite jatkuu myös vuonna 2021!
Vuoden 2014 alusta lähtien JSPKH:lla on ollut talkoovelvoite. Talkoovelvoite tarkoittaa, että yhdistyksen jäsenten tulee osallistua kisojen ja muiden yhdistyksen järjestämien tapahtumien järjestelyihin.
Talkoovelvoite on osoittautunut tarpeelliseksi ja toimivaksi ratkaisuksi, ja talkoilla voi määrällisesti omantunnon mukaan. Kaikki seurassa kuitenkin tapahtuu ja pyörii vain talkoovoimin, joten kaikkien panos on tärkeä! Me itse määrittelemme sen, kuinka toimiva harrastusseura meillä on nyt ja jatkossa. Talkoovelvoitteen toteutumista valvotaan vuoden aikana ja kaikissa kisoissa ja tapahtumissa kiertää nimilista, joka toimitetaan kisojen päätteeksi puheenjohtajalle. Ahkerat talkoolaiset saavat toisinaan myös alennusta seuran järjestämistä kokeista, kilpailuista tai muista tapahtumista.