Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajat ry

Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajat ry

Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajat ry


Tietoa meistä

Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajat ry, on koiraharrastusseura, jonka lajeihin kuuluvat agility, rally-toko, toko ja palveluskoiralajit sekä näyttelytoiminta.

Perinteikäs seuramme on perustettu jo 1963 . Jäseniä meillä on tällä hetkellä n. 100. Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajat ry on alusta asti halunnut olla tavallisen koiranomistajan apuna kasvattamassa yhteiskuntakelpoisia koiria, jotka tuottavat iloa isännälleen tai emännälleen. 

Koiraharrastaminen on ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa oman koiran ja muiden koiraihmisten kanssa. Toimintamme on monipuolista, eikä keneltään vaadita hienoja tuloksia, vaan jokainen mukana oleva voi itse määritellä omat tavoitteensa. Osallistua voi vaikka pelkästään nähdäkseen muita koiria ja koiraihmisiä tai halutessaan edetä kilpakentille asti.



Liity jäseneksi ja löydä koiraharrastamisen riemu!


Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajat ry:n jäsenenä olet oikeutettu osallistumaan järjestämiimme koulutuksiin ja olet oikeutettu käyttämään yhdistyksen koulutuskenttiä omatoimiseen treenaamiseen, sekä maanomistajien JSPKH ry:lle harjoittelu ja kilpailukäyttöön lupaamiaan metsä- ja peltoalueitaan. Lisäksi kilpailuissa, kokeissa ja testeissä jäsenten ilmoittautumismaksu on usein matalampi ja joissain lajeissa ilmoittautuminen niihin aukeaa ennen muita.

Lisäksi jäsenenä voit hyödyntää yhteistyökumppaneiden tarjoamia etuuksia.




EU:n tietosuojalain mukainen rekisteriseloste